lauantai 5. joulukuuta 2015

Lipaston valkoinen asetelma





Tämä talvinen asetelma on ollut valmiina jo jonkin aikaa, 
olen lisäillyt siihen vain muutaman jouluisen lisukkeen.
Tonttupariskunta asettui tähän viikko sitten :)
Pienen suloisen käpykranssin löysin eilen viidellä eurolla ja se
asettui lampun viereen tonttujen taakse.
Tontuista ja kranssista tulossa lähikuvia myöhemmin,
nyt keskityin valkoisilla tarjottimilla oleviin tavaroihin. 
Aika levoton asetelma toisaalta, liikaa tavaraa, 
mutta en ole jaksanut/osannut/raaskinut lähteä karsimaankaan...
tällä mennään jouluun saakka :)

Eilen kävin pitkästä aikaa askartelukaupassa.
Ostin fimo-masssaa sekä askartelumaalia.
Tarkoituksena olisi tehdä nyt viikonlopun aikana muutama joulukoriste
sekä maalailla syksyllä tekemiäni betonitöitä (kurkkaa täältä) valkoisiksi.
Yhden betonisydämen jo testailin ja ihan hyvältä näytti lopputulos.
Pitää vielä päättää mitkä töistä maalaan ja mitkä jätän harmaiksi...

Joko teillä on joulutohinat täydessä vauhdissa?
Minä olen vielähtökuopissa osittain...lahjojen suhteen 
ehkä puolessä välissä menossa... vielä riittää mietittävää!

M u k a v a a    v i i k o n l o p u n   j a t k o a !   


    



























  


  

6 kommenttia:

  1. Kaunis asetelma!
    Hyasintti oli ihana tuossa lasissa.
    Kivaa lauantai-iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hyasintti on sievä nuppuvaiheessaan :) Mukavaa iltaa sinullekin!

      Poista
  2. Tässähän ihan häikäistyy! :) Jostain luin, että ainakin kukkien suhteen lumettomina jouluina ihmiset suosii nimenomaan valkoista väriä. Taitaa päteä muutenkin kodin joulukoristelun suhteen. Vaikka mulla on koti jo valmiina jouluun, niin muuten olen ihan lähtökuopissa. Lahjat ostamatta jne... Melkein jo vähän hirvittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoista on, täytyy olla, jos ei ulkona niin sitten sisällä :) Jotenkin punainen väri on kotoisampi jos on lunta ulkona... :D Valkoisella mennään kohti joulua! Minulla muutama lahja hommattu, muutama vielä jäljellä. Joulukortit kirjoittamatta, mutta nehän ennättää vielä...

      Poista
  3. Tosi kaunis asetelma <3 Mukavaa itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Susanna :) Mukavaa sunnuntaita ja hyvää itsenäisyyspäivää :)

      Poista

KIITOS VIESTISTÄSI :)