S a d a s p o s t a u s b l o g i s s a n i !
Wow!
Miten näitä julkaisuja voi olla jo niin monta...
Ensi viikolla tulee kuluneeksi tasan 8kk blogini luomisesta!
Sadannen postauksen kunniaksi ajattelin hieman muistella mennyttä blogiaikaani.
Kuvattua on tullut paljon!
Valokuvauskursssien aikana tulee toki kuvattua myös paljon,
mutta blogini myötä kuvaaminen on selvästi lisääntynyt kurssin ulkopuolella!
Sitä alkaa jo katsella kotia ja ympäristöä bloggaajan silmin - mitä kuvaisin
seuraavaksi ja miten. Esim. tänään ruokakaupassa käydessäni ostin pienen
ruukkukasvin. Ennen blogiani tuskin olisin sitä kuvaillut, mutta tänään oli heti mielessä,
että tästäpä voisi saada yhden postauksen aikaiseksi...
Näin se menee :)
Vähitellen olen uskaltautunut julkaisemaan tutuille blogini osoitetta, jokin vielä hidastaa...
Vaikka instagramin puolella aina mainostan tuoreimpia postauksia, niin muuten en niistä
tee numeroa... Tuntemattomille helpompi mainostaa?!
Postauksista on ollut kiva saada palautetta! Sama on valokuvauskursseilla - palautteet
kuvista antavat lisäpotkua kuvaamiseen ja uusia näkökantoja.
Kiitos kaikille viestien jättäjille! Ajatusten vaihto on virkistävää ja toisaalta
aika iso osa blogiakin. Seuraan noin kuuttakymmentä blogia tällä hetkellä.
Mielelläni otan myös uusia blogeja lukulistalleni, jotan vinkkaapa blogiasi, niin tulen vastavisiitille!
N y t s i i h e n m u i s t o - o s i o o n :
Olen kuvaillut blogiini kukkia...monta, monta kertaa!
Olen käynyt kamerani kanssa Väinölänniemellä kesällä...
...ja talvella!
Kynttilät ja tuikkukupit kuvattu myös!
Kotiani olen kuvannut yläilmoista...
...sekä läheltä yksityiskohtia!
Olen harjoitellut asetelmien tekemistä - vain ja ainoastaan blogin vuoksi
ja sen innoittamana!
Parvekkeen asetelmia unohtamatta!
Sohva ja tyynyt - niin kodikasta ja rentouttavaa! :)
Valo ja varjot! Aina niin kiehtova yhdistelmä!
Keväällä lomailin Ylläksellä...
...ja kesällä vilvoittelin Egeanmeren aalloissa!
Siinäpä pikainen katsaus menneeseen kahdeksaan kuukauteen!
Kotini ja maisemani -blogi kiittää ja kumartaa lukojoitaan
ja toivottaa uudet lukijat tervetulleiksi!
<3
Aivan ihania kuvia ja tunnelmia!
VastaaPoistaThanks kamu :)
PoistaKauniita kuvia! Noita parvekeasetelmia ihastelen aina, niin viehättäviä kaikkine yksityiskohtineen <3 totta, tuntemattomille on helpompi mainostaa omaa blogia kuin tutuille. Olen pitänyt blogia kohta kolme vuotta, mutta vieläkään kaikki tutut eivät ole tietoisia siitä. Pitäisiköhän jo rohkaistua kertomaan :)
VastaaPoistaKiitos! :) Parvekkeelle on kiva väsäillä asetelmia muutaman kerran vuodessa :)
PoistaPitäisiköhän rohkaistua ja mainostaa blogia facessa...! Sadannen postauksen kunniaksi! :)
Ihania kuvia!
VastaaPoistaKiitos Mirja <3
PoistaOnnittelut ensimmäisestä sadasta! Mullakin on sama juttu ton oman blogin mainostamisen kanssa. Jostain syystä en vain ole tullut kertoneeksi blogin olemassaolosta yleisesti ja näin vuoden jälkeen vain muutama ihminen on tietoinen asiasta. Ehkä tämä on siinä mielessä jotakin enemmän kuin pelkkä harrastus, jotakin henkilökohtaisempaa ja yksityisempää.
VastaaPoistaKiitos! Seuraavaa sataa postausta suunnitellen :D
PoistaKiva kuulla, että muillakin on rohkeuden puutetta (tms...) blogin mainostamisessa... Mikä siinä toisaalta jarruttaa?? Sitä olen itse paljon miettinyt... Blogi on julkinen, mutta toisaalta ei halua siitä liian julkista... Toisaalta haluaa lisää lukijoita ja kävijöitä, mutta ei se visiittimäärä hiljaisuudessa kasva... Ihan hullua :D :D
Kauniita kuvia!
VastaaPoistaMinullakin vain todella harva tuttu tietää blogistani. Jotenkin sitä ei kehtaa mainostaa tutuille...heti tulee mieleen että mitähän ne ajattevat tästä harrastuksestani...
Kiitos, Ellen! :)
PoistaMukava kuulla, että muillakin bloggaajilla samoja fiiliksiä mainostamisen suhteen...
Toisaalta ihan sama mitä muut ajattelevat. Omapahan on harrastuksemme :) On sitä huonompiakin harrastuksia maan päällä, eikö vaan! Ne, ketkä ovat kiinnostuneita, ovat varmasti hengessä mukana! Jotkut sauvakävelee, jotkut ei... Jotkut bloggaa, jotkut ei... jne. Onneksi me bloggaamme! :) Bloggaajilla on niin mahtavia blogeja (kuten sinullakin), että toisaalta aivan suotta olla mainostamatta hyvää harrastustaan <3