perjantai 30. tammikuuta 2015

Viikonlopun aloitus kukkien ja kynttilöiden kera

 Jee! Perjantai!!
Pari edellistä viikonloppua meni koulutuspäivän sekä reissun merkeissä. Tänä viikonloppuna en aio tehdä yhtään mitään...paitsi siivoilla, pyykkäillä, valokuvata, ottaa rennosti jne... 
Ehkä laskettelemaankin...
Jotain hyödyllistä pitää kuitenkin saada aikaiseksi. 
Valokuvauskurssin tehtävä on vielä suhteellisen alkuvaiheessa, joten sen kimppuun on käytävä ajatuksen kanssa! Ja tänne blogiin pitäisi myös saada uutta päivitystä :)

Tänään oli jo melko keväistä! Valoisaa päivää riitti tosi pitkälle iltapäivään. Pitänee keräillä loput talvikoristeet pois, mitä on joulun jälkeen vielä esillä. 
Vähitellen kevät hiipii myös kotiinkin :)  Tulppaaneista se alkaa!
 Ostin tänään pienen valkoisen kimpun. Sitä innostuin kuvailemaan illalla. 
Kaunein kukka mielestäni! Oletteko samaa mieltä?! 

Vaikka kevään tulo onkin mukavaa, niin silti haluaisin vielä muutamat kirpakat pakkaspäivät tälle talvelle :) Pakkasessa on sitä jotain - ainakin mahtavat maisemat huurteisine puineen jos ei muuta! Pitäisi saada vielä muutamat kuvat hohtavista hangista ennen kevään tuloa ;)














 Sitten muutamat kuvat tuikkukupeista. Taisin lupailla niitä edellisessä postauksessani.
Polttelen paljon tuikkuja. Polttelu alkaa elokuun pimeinä iltoina ja jatkuu pitkälle kevääseen. Pimeiden iltojen ohjelmanumero nro 1! Tuikkukippoja ja -kuppeja on kertynyt vuosien varrella kiitettävä määrä. En voi vastustaa! Tunnelma mitä parhain! 

Mikä teistä on kaunein tuikkukuppi tai -astia?

Minä olen tällä hetkellä kovin tykästynyt näihin Pentikin pieniin, sieviin kuppeihin. Kovin talvisia ovat ja kauniita! Kastehelmi on myös klassisen kaunis ja herttainen.









Rentouttavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille! 



4 kommenttia:

  1. Täällä ollaan :)

    Ihania kuvia! Ja heti tästä ekasta jutusta kävi ilmi, että olet valokuvauskurssilla. Siitä olen ihan rehellisen kateellinen, koska toivoisin niin itsekin voivani sellaiselle joskus osallistua, mutta vaikka kuinka olen penkonut kaikki lähiseudun kurssivalikoimat, ei valokuvausaiheista ole ollut missään. Olis niin huippua oppia käyttämään kameraa ihan kunnolla. Tai edes vähän paremmin. Nyt menee melkeinpä automaattisäädöillä, kun en muuta osaa.

    Mukavaa kun poikkesit blogissa, niin löysin minäkin tänne. Ja olisin samantien liittynyt lukijaksi, mutta en hoksannut sitä lukijapalkkia missään. Vaan onpahan osoite nyt tiedossa kumminkin :)

    Jaa niin. Itse tykkään Iittalan Kivistä ja nykyään myös Kastehelmistä, jotka oli vielä vähän aikaa sitten ehdoton nounou. Niin se vaan mieli muuttuu :).
    Ja sitä piti vielä sanoa, että käpyjä ei voi koskaan olla liikaa... Ihanat nuo kuvat missä sulla on tuo yksi käpy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne! :)

      Mun valokuvauskurssi on kansalaisopiston järjestämä. Muutaman vuoden ajan olen siellä pyörinyt... Minun tekninen osaaminen ei ole kovin kummoinen ja kuvankäsittelyssäkin on vielä paljon opittavaa. Haasteita riittää, mutta onneksi intoakin vähintään saman verran :)

      Se lukijapalkki on tarkoitus tänne laitella kunhan saan selvyyden miten ja mistä :D En ole nyt pariin viikkoon tutustunut asetuksiin tarkemmin... Meni alkuvaiheessa kärsivällisyys muutamaan kertaan joten jätin sen homman myöhempään ajankohtaan :D :D

      Käpyjä löytyy minulta parvekkeelta ja olkkarista, ihania ovat! Laittelen tänään vielä lisää käpykuvia tänne, eilen kuvailin niitä :)

      Poista
    2. Jos en ihan väärin muista (mikä on paljon mahdollista ;)), niin sen palkin saa niin, että valkkaat ensin vasemmalta "ulkoasu" ja sen jälkeen sitten "lisää gadget" (muistaakseni tulee sivun oikeaan laitaan näkyviin), jonka jälkeen saat luettelon niistä ehdotetuista gadgettien sisällöistä ja yksi niistä on muistaakseni "Google käyttäjäraati" tai jotain sinnepäin :). Ruksit sen ja jos gadget ei mene mieleiseesi paikkaan, niin sen saa hiirellä vetämällä vietyä sinne minne tykkää.
      Kai.... :D

      (Itsekin tekis mieli taas vähän muutella blogin ulkoasua tai lähinnä sitä banneria, mutta se on oikeasti niin tuskallista, kun joka kerralla joutuu aloittamaan kaiken miettimisen alusta ja lopulta loppu menee ihan samanlaisella tuurilla kuin edellisilläkin kerroilla :). Mutta ei se oo niin justiinsa. Pääasia, että tekstit ja kuvat saa näkyviin ja kommentoimaan pääsee..)

      Vanha käpy toivottelee uudemman kerran kivaa viikonloppua ja lähtee nyt kauppaan ostamaan ananaksia :D

      Poista
    3. Kiitos vinkistä! Sieltä se löytyikin :) Otan mielelläni vinkkejä ja ohjeita vastaan! Mä oon niin vihreä vielä :D

      Poista

KIITOS VIESTISTÄSI :)